Vanhusten hoivan on oltava oikea-aikaista ja oikein kohdennettua -lähellä

2.4.2025

Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaisia haasteita, mutta yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, missä ja miten me huolehdimme vanhuksistamme silloin, kun he eivät enää pärjää kotona?

Hyvinvointialueella on vastuu järjestää hoiva-asuminen niin, että jokainen ikäihminen saa tarvitsemansa avun oikeaan aikaan – ei vasta sitten, kun tilanne on jo kriisiytynyt. Liian moni vanhus joutuu odottamaan hoivapaikkaa liian pitkään, vaikka arjesta selviytyminen itsenäisesti ei ole enää mahdollista kotihoidonkaan tuella. On kestämätöntä, että apua tarvitsevia pompotellaan arvioinneista toiseen, kun päätös hoivapaikasta pitäisi tehdä ripeästi.

Vanhusten tulee saada asua omassa kunnassaan tai lähellä omaisiaan. Ei ole inhimillistä siirtää heitä kauas tutuista ympäristöistä, mikä vaikeuttaa läheisten vierailuja ja heikentää elämänlaatua. Perheiden ja ystävien läsnäolo tuo turvaa ja iloa elämään – sitä ei saa viedä pois huonosti suunnitellulla palvelurakenteella.

Ratkaisu on joustavammat palvelut, joissa hoitoa tarjotaan oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti. Sata-aluuen omat paikat ja yksityiset palveluntarjoajat eivät kilpaile keskenään -ne täydentävät toisiaan. Meidän on myös pidettävä huolta siitä, että hoitopaikoissa on riittävästi osaavaa henkilökuntaa, jotta jokainen vanhus saa arvokkaan ja hyvän hoidon.

Vanhusten hoivan tulee olla inhimillistä. Tämä on sekä eettinen velvollisuutemme että yhteiskunnan etu – me kaikki ikäännymme joskus, ja haluamme varmasti itsekin tulla kohdelluiksi arvokkaasti.