Ajatuksia aluevaaleista

13.2.2025

Tärkeimmät elämänarvoni ovat koti, uskonto ja isänmaa. Arvoihin kuuluu ihmisarvon jakamattomuus kaikille. Toisilla ihmisillä elämän eväät ovat hieman heikommat ja meidän, joilla on asiat ovat paremmin, tulee auttaa heitä kaikin tavoin. Vanhan sanonnan mukaan kakkua pitää kasvattaa ennen kuin sitä voidaan jakaa. Kun meillä on Satakunnassa yrityksiä ja veronmaksajia, pystymme huolehtimaan paremmin myös vähempiosaisista. Myös hyvinvointialueen tulee osaltaan toimia niin, että Satakunta on vetovoimainen. Elinkeinoelämä on jo löytänyt Satakunnan hyvät puolet ja tulemme tarvitsemaan lisää asukkaita myös työvoimapulan vuoksi.

Laadukas perustason terveydenhoito ja ennaltaehkäisy ovat tehokkaita keinoja kustannusten hillitsemiseen. Perustasoon pitää panostaa alueellisesti tasapuolisesti sosiaali- ja pelastuspuolta unohtamatta. Sata-sovellus on alansa huippua ja sen käyttöä pitää laajentaa edelleen. Palvelun saa sitä kautta nopeasti, jonottamatta puhelimessa tai terveyskeskuksessa. Näin resurssia vapautuu heille, jotka eivät halua sovellusta käyttää tai vaiva on sellainen että sovellus ei sen hoitoon sovi. Myös liikkuvat palvelut ja muut digipalvelut täydentävät maakunnassa annettavaa palvelua jo nykyisin ja tulevaisuudessa.

Satakunnan hyvinvointialueella on mahdollisuudet kehittää toimintaa, kun toimeen tartutaan yhdessä, oikealla asialla. Kuunnellaan alansa asiantuntijoita eri sektoreilla, ja tehdään päätökset yhdessä työntekijöitä kuunnellen. Hyvinvointialueen luottamushenkilörakennetta pitää tehdä kevyemmäksi. 16 henkilön aluehallitus ja -lautakunnat ovat aivan liian suuria.

Hyvinvointialue ei ole pelkkää sairaanhoitoa. Huomiota pitää kiinnittää myös sosiaalipuolen palveluihin sekä pelastuspalveluihin. Pelastustoimi, mukaan lukien ensihoito, on yksi hyvinvointialueen tärkeimmistä tehtävistä. Apua pitää saada silloin kun hätä on suurin!

Kuumasairaalan rakentaminen on seuraavan valtuustokauden ykköshanke. Kuumasairaalalla tarkoitetaan leikkaussaleja, teho-osastoa, sydänvalvomoa ja ympärivuorokautista päivystystä leikkausmahdollisuksineen. Mikäli sairaalassa ei ole ympärivuorokautista leikkaustoimintaa, sieltä loppuvat myös synnytykset. Satasairaalassa esim. leikkausalit ovat tekniikaltaan vanhentuneita. Meidän täytyy varmistaa että Satasairaala säilyy laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalana.

Kuntien ja osaltaan myös hyvinvointialueen tulee huolehtia riittävistä resursseista ja panostuksista ennaltaehkäisyyn. Kun perheiden mahdollisiin ongelmiin päästään kiinni jo varhaisessa vaiheessa neuvolassa, säästetään myöhemmin mm. erityisopetuksen resursseja. Ikäihmisten kotona tuotettaviin palveluihin pitää panostaa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus asua pitkään kotona. Kun tulee aika että tarvitaan tuetumpaa asumista tai laitospaikkaa, paikka pitää järjestyä nopeasti ja sujuvasti läheltä; oma toive huomioiden.