Miksi tulitikut?

6.4.2025

Tuli hallintaan ja huoltovarmuus kuntoon – myös hallinnon osalta

Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä – ja siksi sen käyttöä on opeteltava vastuullisesti jo nuoresta lähtien. Tulitikut eivät kuulu lasten käsiin eikä maahan tai roskiin heitettyinä niistä ole hyötyä – päinvastoin käyttämättömät tulitikut ovat roskissa palovaara. VPK tekee tässä tärkeää kasvatustyötä ja tarjoaa nuorille arvokasta oppia, yhteisöllisyyttä ja vastuuta. Ilman VPK:laisia ja pelastustoimen ammattilaisia olisimme monessa pulassa. Siksi on syytä muistaa, että pelastustoimi ja ensihoito ovat hyvinvointialueen ydintehtäviä.

Tuli liittyy myös huoltovarmuuteen. Jokaisessa kodissa tulisi olla vähintään 72 tunnin hätävara – ruokaa, vettä ja mahdollisuus lämmittää tai valmistaa ruokaa ilman sähköä. Puuhella, retkikeitin tai vastaava laite on hyvä varautumisväline. Ja jos kaasusytyttimet eivät toimi, toimii aina perinteinen – tulitikut.

Tulta tarvittaisiin myös hyvinvointialueen hallinnon uudistamisessa – kuvaannollisesti. Esimerkiksi 16-jäseninen aluehallitus ja isot lautakunnat ovat tarpeettoman raskaita ja kankeita. Hallintosääntö kaipaa päivitystä, jotta saamme toimivamman, kevyemmän ja kustannustehokkaamman rakenteen. Tulen kanssa ei pidä leikkiä, mutta joskus on paikallaan polttaa vanhaa, jotta voidaan rakentaa uutta ja parempaa.